Mobil 1

moottoriurheilu

Kun vain paras kelpaa

Mobil 1 on vahvasti mukana autourheilun kuninkuusluokassa, Grand Prix Racingissä. Yli 30 vuoden aikana olemme tehneet yhteistyötä kolmen mestaruuksia voittaneen tallin kanssa. Tällä hetkellä toimimme kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin kuuluvan tallin, Vodafone McLaren Mercedesin kanssa. Teknologinen yhteistyömme käsittää mm. erilaisten voiteluaineiden ja biopolttoaineiden kehittämistä autoihin. Mobil 1 tarjoaa myös teknistä tukea kisaviikonloppujen aikana.

Mobil 1 oli mukana mahdollistamassa Mika Häkkisen mestaruuksia ja Kimi Räikkösen kasvua voittajaksi. Nyt panostamme Lewis Hamiltoniin ja Jenson Buttonin nousuun yhdeksi sarjan huippukuskeista. Kokemuksemme näistä haasteista tuo myös maanteille yhä parempia Mobil 1 -tuotteita – jotta sinä voisit nauttia miellyttävämmästä ajokokemuksesta.

Mitä radat vaativat?

Mobil 1 -öljyt joutuvat kilpailuissa äärimmäisen kovan kuormituksen kohteeksi. Niiden täytyy mm.
-     kestää yli 8 500 kertaa painovoimaa suurempia voimia
-     toimia täydellisesti yli 300 ˚C lämpötiloissa (lähellä lyijyn sulamispistettä)
-    s suojella moottoreita yli 67 000 kauden aikana ajettavalla kilometrillä

Mobil 1:n Grand Prix Racing -tilastot

F1 radallaMobil 1 – Grand Prix Racing

5 kuljettajien maailmanmestaruutta
5 valmistajien maailmanmestaruutta
481 osakilpailua

 

 




Lewis Hamilton

 Mobil 1 – Vodafone McLaren Mercedes

58 voittoa (238 osakilpailua)
177 palkintopallisijoitusta
54 paalupaikkaa
18 kaksoisvoittoa
Kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruus 1998
Kuljettajien maailmanmestaruus 1999 ja 2008

 

 

 

* Tilastot koostettu 1.1.2010